SUOJA-PIRTTI RY Päihdehuollon kuntouttavia asumispalveluja vuodesta 1961
Suoja-Pirtti ry tuottaa ja kehittää kuntouttavia asumispalveluja päihdeongelmaisille henkilöille. Yhdistyksellä on 46 vuoden kokemus päihde-ja mielenterveystyön laitos- ja avopalveluista.
Suoja-Pirtti ry on perustettu 23.10.1961. Perustajajäsenet olivat Kustaa Arvo Parkkila, Reino Ahonen ja Veijo Salovaara.
- Valtakunnallinen mielenterveyspalkinto Suoja-Pirtti ry:n hallituksen puheenjohtajalle Jouko Karjalaiselle!
Valtakunnallisen mielenterveyspalkinnon saa tänä vuonna huono-osaisuuden ja syrjäytymisen tutkija Jouko Karjalainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Palkinnon perusteluissa todetaan Jouko Karjalaisen selvittäneen tutkimuksissaan huono-osaisuutta sekä köyhyyden ja syrjäytymisen vaikutuksia hyvinvointipolitiikan varjossa. Hän on osallistunut vapaaehtoistyöhön järjestöjen, kirkon diakoniatyön ja työttömien yhdistysten kanssa.
Palkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on omassa elämässään ja toiminnassaan edistänyt ihmisten henkistä hyvinvointia ja tukenut mielenterveyttä varsinaisen mielenterveystyön ulkopuolella.
Mielenterveyspalkinto on aiemmin myönnetty muun muassa näyttelijä Jussi Lehtoselle, dramaturgi Outi Nyytäjälle, professori Antti Eskolalle, professori Kari Uusikylälle, rouva Tellervo Koivistolle ja Työttömien valtakunnalliselle yhdistykselle. LÄMPIMÄT ONNITTELUT!
Suoja-Pirtti ry:n verkkosivujen toteuttamisesta on vastannut Aurora-Media Oy. Lähetä kommentit ja palautteet osoitteeseen: jarmo.palomaki@suoja-pirtti.fi.